Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) musiikkiteknologian pääaineen Ääniohjelmointi-opintojaksolla valmistetut AlakkoNää abstraktia? -näyttelyn teokset Koskettava abstraktio ja Kaiku tulevaisuudesta tutkivat äänen esittävyyttä kosketuksen ja kuuntelemisen kautta. Musiikkiteknologian pääaineesta vastaava lehtori Jussi Tuohino ja opintojakson opiskelijat Sebastian Kuhz, Vilho Mällinen, Pyry Pyörret ja Janette Tuomaala aloittivat teosten suunnittelun joulukuussa 2024 ja viimeistelivät teosten rakennuksen Oulun taidemuseossa näyttelyavajaisia edeltäneinä viikkoina.
Yhteistyö Oamkin musiikkiteknologian pääaineen ja Oulun taidemuseon välillä alkoi syksyllä 2024 OAMK SHOWROOM -näyttelyn muodossa, jonka kaksi viimeistä viikkoa sisälsivät tilalliseen musiikkiin liittyvää ohjelmaa. Viimeisen viikon Oulu Spatial Music Workshop oli musiikkipedagogikoulutuksen laajin tähän mennessä järjestetty kansainvälinen koulutustapahtuma, johon osallistui liki 50 opiskelijaa ja opettajaa Pohjois- ja Baltian maiden musiikkikorkeakouluista. Taidemuseon TASKU-näyttelytilassa järjestetyt konsertit esittelivät tilallisen musiikin (spatial music), jota esitetään kuulijan ympäröivillä monikanavaisilla äänentoistojärjestelmillä ja joka voidaan luokitella elektroakustisen musiikin alalajiksi, ainakin nykyisessä muodossaan.
Työ alkaa
Näyttelyn kuraattorit Laura Lampinen ja Katariina Kemppainen aloittivat näyttelyn ääniteosten suunnittelun Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen tutkinto-ohjelman kanssa keväällä 2024, ja Oamkin musiikkiteknologian pääaine liittyi projektiin mukaan pian tämän jälkeen vastaamaan erityisesti teosten teknisestä toteutuksesta. Aikataulullisten syiden vuoksi teosten toteuttaminen siirtyi kuitenkin loppuvuoden aikana kokonaan Oamkin vastuulle, ja OAMK SHOWROOM -näyttelystä alkanutta taiteellista yhteistyötä oli hedelmällistä jatkaa heti näyttelyn päättymisen jälkeen.
Lampinen ja Kemppainen vierailivat Oamkilla, jolloin Tuohinon opettaman ääniohjelmointikurssin opiskelijat saivat ensimmäisen kosketuksen näyttelyn jo varsin pitkällä olleisiin ripustussuunnitelmiin. Loppuvuoden aikana opintojaksolla testattiin esimerkiksi taidemuseolta lainattua äänisuihkua, joka pyrkii suuntaamaan stereoäänen mahdollisimman kapealle alueelle. Tässä vaiheessa kiinnostusta herätti esimerkiksi ajatus hiljaisuuden tekemisestä vastavaihetekniikan avulla, koska taidemuseon A-salin jälkikaiunnaltaan mittava akustiikka korostaa merkittävästi kaikkia tilassa olevia äänilähteitä. Äänisuihkujen käyttäminen sivuutettiin kuitenkin nopeasti, sillä niiden tuottama ääni koettiin teknisesti liian heikkolaatuiseksi.
Teosten suunnittelu alkoi täysimittaisesti vuodenvaihteen jälkeen, jolloin opiskelijat ideoivat teossisältöjä opettajansa johdolla.
Työryhmän ideoita ensimmäiseltä suunnittelutunnilta. Kuva: Jussi Tuohino.
Itsenäisesti luoduissa teosideoissa kaksi teemaa tuntui korostuvan: kosketuksen avulla synnytetyt ja muokatut äänet sekä taidemuseon näyttelysalien äänten hyödyntäminen äänimateriaalina itsessään. Oamkin TKI-yksikön Taiteen innovaatiot -tutkimusohjelmassa kosketuksen ja äänen suhdetta on tutkittu esimerkiksi Playtronica-yrityksen vetämissä työpajoissa, joissa yrityksen valmistamia edullisia ja helppokäyttöisiä kosketukseen perustuvia MIDI-ohjaimia [1] on testattu erilaisissa esittävän taiteen konteksteissa. Opiskelijoille tutun teknologian käyttäminen oli siis luontevaa tässäkin projektissa.
Toisen teoksen lähtökohdaksi valittiin kuunteleminen, koska syväkuuntelun (deep listening) menetelmiä on käsitelty Oamkin musiikkiteknologiaopinnoissa Pauline Oliveroksen uraauurtavaan työhön pohjautuen [2] ja koska ääniteosten osallistaviksi menetelmiksi haluttiin valita pedagogisesti kiinnostavia lähestymistapoja, kuten teosten koskeminen ja vapaasti assosioiva kuunteleminen. Ennen taidemuseolle siirtymistä työtä tehtiin Oamkin kampuksella erityisesti kosketukseen perustuvan teoksen parissa, koska sen teknologinen toteutustapa koettiin vaativammaksi.
Teosten kuvaukset
Koskettava abstraktio -teoksen kuvaustekstissä teoksesta kerrotaan seuraavasti: ”Voit tutkia ja muuttaa teoksen ääniä kosketuksesi avulla. Äänet vaihtuvat ja käynnistyvät koskettamalla seinän sähköä johtavia pintoja, mutta sinun on muistettava maadoittaa itsesi pitämällä kaiteesta kiinni”.
Teoksen ensimmäinen suunnitelma sisälsi katosta roikkuvia metallilankoja, joita liikuttelemalla voisi vaikuttaa teoksen ääneen. Erinäisten tuotannollisten syiden vuoksi työryhmä päätyi kuitenkin seinälle kiinnitettävään teokseen, joka jälkikäteen ajateltuna oli hyvä vaihtoehto, koska näyttely sisälsi lopulta toisen visuaalisesti hieman samankaltaisen roikkuvan teoksen. Visuaalisesti molemmat Oamkin teokset haluttiin pitää mahdollisimman minimalistisina, sillä jo alun ripustussuunnitelmista kävi ilmi, että visuaalisesti näyttely tulee muutoin olemaan rikas. Yleisesti ottaen työryhmä halusi haastaa teoksillaan visuaalisuuden hegemoniaa.
Koskettava abstraktio -teos valmistuu. Kuva: Sebastian Kuhz.
Kaiku tulevaisuudesta -teoksesta puolestaan kirjoitetaan näyttelyn yhteydessä seuraavalla tavalla: ”Voit kuunnella näyttelytilassa äänitettyjä ääniä kuulokkeiden kautta. Tunnistatko, mistä äänet ovat peräisin?”
Jälkimmäisen teoksen tarkka toteutustapa varmistui vasta itse näyttelytilassa, koska teoksen lähtökohtana on kuuntelemiseen kannustaminen ja taidemuseon akustisesti kiinnostavat tilat saavat aikaan jokaisessa näyttelyvieraassa tavanomaisesta poikkeavia kuuloaistimuksia. Teoksen äänimateriaali tallennetaan reaaliajassa tietokoneen muistiin, josta se toistetaan käsiteltynä kuulokkeisiin. Pystytysviikkojen aikana työryhmä selvitti useiden erilaisten tallennuslokaatioiden sopivuutta, ja lopulta tiettyjen infrastruktuurillisten ja muiden syiden vuoksi mikrofonin sijoituspaikka valittiin nykyisenlaiseksi. Mikrofonin sijaintia ei kuitenkaan paljasteta tässä, vaan se täytyy löytää kuuntelemalla.
Teosten toteutus ja tekniikka
Musiikkiteknologian korkeakoulutus valmistaa opiskelijoitaan musiikkialan asiantuntijatehtäviin, joissa teknologisella osaamisella on merkittävä rooli. Oamkin musiikkipedagogitutkinnon sisällä toteutettava musiikkiteknologian pääaine ei kuitenkaan rajoitu pelkästään tuotantoelämän musiikkiteknologisissa ammattitehtävissä tarvittavien taitojen opiskeluun, vaan opinnoissa käsitellään myös taiteellista teknologia-avusteista suunnittelutyötä sekä musiikillista ja äänellistä ilmaisua. Kolmannen vuoden opintojen Ääniohjelmointi-opintojakso kuuluu jälkimmäisiin osioihin, ja tänä vuonna opintojakson loppuprojektiksi valikoitui yhteistyö Oulun taidemuseon kanssa.
Ääniohjelmoinnissa käytetyt työkalut ovat yleensä laajoja äänisignaalin ja muun datan käsittelyyn tarkoitettuja ohjelmointiympäristöjä, kuten klassinen Max, jonka kehitys alkoi jo 1980-luvun alussa [3]. Maxin kaltaisissa visuaalisissa ohjelmointiympäristöissä ohjelma rakennetaan kytkemällä yhteen jonkin toiminnon toteuttavia yksikköjä, joita kutsutaan olio-ohjelmointiin viitaten objekteiksi. Ohjelmakoodiin verrattuna ohjelman logiikka voi olla helpommin hahmotettavissa, kun sen näkee tietokoneen ruudulla visuaalisena esityksenä.
AlakkoNää abstraktia? -näyttelyn molemmat teokset toteutettiin teknisesti yhden piirilevyn Raspberry Pi -tietokoneiden avulla, jotka suorittavat Linux-käyttöjärjestelmissään teoksia varten valmistettuja ohjelmia.
Yhden piirilevyn tietokone Raspberry Pi -kotelossaan. Kuva: Sebastian Kuhz.
Max-ohjelmointiin keskittyneellä opintojaksolla ei käsitelty syvemmin avointa Pure Data -ohjelmointiympäristöä, jonka Maxin alkuperäinen kehittäjä Miller Puckette loi vaihtoehdoksi kaupallistetulle Max-ympäristölle. Pure Data, eli Pd, toimii myös Linuxissa, joten erityisesti pitkän näyttelyajan vuoksi oli sopivaa, että Maxissä suunnitellut ääniteosohjelmat toteutettiin lopulta Pd:n avulla.
Osa Koskettava abstraktio -teoksen visuaalista ohjelmakoodia Pure Data -ohjelmointiympäristössä. Kuva: Jussi Tuohino.
Yksi Pd:n vahvuuksista on mahdollisuus suorittaa ohjelmia ilman graafista käyttöliittymää, jolloin ääntä käsittelevät ohjelmat voidaan suorittaa tietokoneen taustaprosesseina automatisoidusti. Oamkin molemmat teokset käynnistyvät automaattisesti, kun niitä ohjaavat tietokoneet kytketään verkkovirtaan.
Koskettava abstraktio on ohjelmalliselta toteutukseltaan vaativampi kuin Kaiku tulevaisuudesta. Näyttelyvieras voi ohjata ääniteoksen toimintaa pitämällä teoksen takana olevasta kaiteesta kiinni ja koskettamalla teoksen kuuttatoista metallista kosketuslevyä. Kymmenen teoksen vasemmalla puolella sijaitsevaa levyä käynnistää ja sammuttaa opiskelijoiden valmistamia abstrakteja äänileikkeitä, ja oikean puolen kuusi levyä kytkee päälle ja pois erilaisia digitaalisia signaalinkäsittelyprosesseja. Teoksen äänisuunnittelu on toteutettu niin, että teosta voi soittaa instrumentin kaltaisesti.
Näyttelyvieraita kannustetaan kokemaan teos myös yhteisöllisesti pitämällä toisiaan käsistä kiinni, jolloin sähköpiiri sulkeutuu myös kehojemme välityksellä. Teoksessa hyödynnettävä matalajännitteinen sähkövirta on täysin turvallinen kaikille, mutta varmuuden vuoksi teoksen yhtenä osana käytetyn kosketukseen perustuvan MIDI-ohjaimen valmistaja pyytää sydämentahdistinta käyttävää välttämään teoksen käyttöä [4].
Kaiku tulevaisuudesta -teoksessa kaksi Raspberry Pi -tietokonetta on kytketty verkkokaapelilla yhteen, jolloin niiden kesken voidaan välittää äänisignaalia matalaviiveisesti ja luotettavasti. Toinen tietokone toimii teoksen keskusyksikkönä, johon liitettyjen kuulokkeiden avulla teosta kuunnellaan. Tietokone saa signaalinsa toiseen tietokoneeseen liitetyn mikrofonin kautta, jota keskusyksikön ohjelma algoritmisesti käsittelee. Ääniteos pyrkii abstrahoimaan ympäristömme ääniä hitaasti satunnaistettujen viivelinjojen avulla niin, että äänivaikutelman tilallinen ja ajallinen ulottuvuus hämärtyy. Kuulija voi täten lähestyä kuuntelemistaan ennakkoluulottomammin.
Lopuksi
Blogikirjoituksen lopuksi työryhmä haluaa kiittää taidemuseon henkilökuntaa ystävällisestä ja korvaamattomasta tuestaan Oamkin teosten suunnittelun ja pystytyksen aikana. Vaikka aikataulullisten ja opiskelijatyön luonteeseen liittyvien syiden vuoksi itse pystytysvaihe sisälsi haastavia elementtejä, teokset valmistuivat ajoissa ja sisällöllisesti suunnitelmien mukaisesti. Oamkin työryhmä toivottaa näyttelyvieraille ajatuksia herättäviä hetkiä AlakkoNää abstraktia? -näyttelyn parissa.
Jussi Tuohino, lehtori
Oulun ammattikorkeakoulu
Viitteet:
[1] MIDI (Musical Instrument Digital Interface), on jo klassinen musiikillisen informaation siirtoon käytetty standardi, jonka ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 1983. MIDIä käytetään edelleen musiikkilaitteiden ohjauksessa sen tietyistä vakavista rajoituksista huolimatta. (Tuohino)
[2] The Center For Deep Listening. (2021). About Deep Listening. Rensselaer Polytechnic Institute. https://www.deeplistening.rpi.edu/deep-listening/
[3] Puckette, M. (2002). Max at Seventeen. Computer Music Journal, 26(4), 31–43. https://msp.ucsd.edu/Publications/dartmouth-reprint.dir/
[4] Playtronica. (n.d.). MIDI CONTROLLER PLAYTRON. https://shop.playtronica.com/products/playtron