Muraalimaalaukset ja katutaide uudenlaisen julkisen taiteen muotona haastavat myös taidemuseoalaa pohtimaan suhdettaan niihin. Kuvataiteen kenttä muuttuu ja taidekäsitykset kehittyvät ympäröivän yhteiskunnan mukana. Taide peilaa aina omaa aikaansa, josta sen tekijä ei voi olla irrallinen. Taidemuseoiden tehtävä on tallentaa ja esittää ajankohtaisia kuvataiteen ilmiöitä osana ajankuvaa, josta muodostuu historian kuluessa yhteisöllinen kulttuuriperintö.
Moni meistä muistaa hyvin vielä ajan, jolloin ”urbaanit seinäkirjoitukset” eli graffitit miellettiin julkisessa keskustelussa laittomiksi ja sakotettaviksi töhryiksi, joiden nopea poistaminen katukuvasta oli yhteisen edun ja yleisen viihtyvyyden kannalta tärkeää. Kuitenkin viime vuosikymmenen aikana katutaide (engl. street art), jonka käsitepiiriin graffititkin nykyisin yleensä mielletään, on monimuotoisuudessaan alkanut kiinnostaa yhä laajemmin ihmisiä ja julkisia organisaatioita. Tämä johtunee katutaiteen tavoitteesta pyrkiä yllätykselliseen vuorovaikutukseen kohdalleen osuvan yleisön kanssa. Taiteilija tuottaa teoksen sopivaan ympäristöön, josta ohikulkija sattumalta löytää sen ja antaa sille arvon taiteena. Taiteen kohtaamisesta syntyy erilainen suhde kyseiseen julkiseen tilaan uuden kokemuksen myötä. Katutaiteen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi luvalliset graffitit, vapaat graffitiseinät, sabloonatyöt, tarrat, neulegraffitit, katuinstallaatiot, 3D-toteutukset, videoprojektiot ja kaupunkitilassa tapahtuvat flash mob -performanssit. Katutaiteelle ominaista on myös määräaikaisuus, toistaminen ja sarjallisuus. Taidemuseoiden näkökulmasta katutaide sijoittuu julkisen taiteen uuteen lajityyppiin (engl. new genre public art), jossa aktivistista projektimaista taidetta tehdään yhteiskunnallisten hallintorakenteiden ulkoreunalla vuoropuhelussa yleisön kanssa.
Anders Sunna, Kansan tahto, 2016. Mäkelininkatu 29. Tilaaja Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo.
Julkisella taiteella tarkoitetaan julkisiin tiloihin ja kaupunkiympäristöihin tilattua tai mahdollistettua kuvataidetta. Tilaajana voi olla kunta, valtio, yksityiset toimijat tai yhteisöt. Julkinen taide tukee yhteiskunnan monimuotoisuutta tarjoamalla uusia näköaloja ja muokkaamalla perinteisiä toimintatapoja. Sen on todettu lisäävän alueiden houkuttelevuutta ja kiinnostavuutta. Kaupunkikuvan ja kulttuuriympäristön kehittämisessä julkisella taiteella on havaittu maailmanlaajuisesti olevan sosiaalista ja taloudellista merkitystä. Kansalaisten saavutettavissa oleva taide demokratisoi tiloja, vapauttaa luovaa ajattelua ja luo yhteisöllisyyttä jaetun kokemuksen myötä. Myös Oulun kulttuuristrategiassa korostetaan taiteen ja arkkitehtuurin vuoropuhelun merkitystä paikan rakentajana. Tästä näkökulmasta katutaide mainitaan yhtenä tekijänä Oulun kaupungin strategisessa kulttuuri-ilmastonmuutostavoitteessa.
Katumaalauksista muraaleihin
Vuonna 2013 Oulun sivistys- ja kulttuuripalvelut teki kansalaisaloitteen myötä toimintasuunnitelman kaupunkikuvan elävöittämiseksi katutaiteen keinoin. Projekti käynnistyi yhteistyössä Oulun yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden sekä Ely-keskuksen kanssa nimellä ”1000 katumaalauksen Oulu”. Pilottihankkeessa määriteltiin kaupunkialueella olevat taidepinnoiksi soveltuvat paikat, joita vuokrattiin halukkaille tekijöille. Katutaide ry perustettiin hallinnoimaan katutaideprosessia ja ylläpitämään verkkogalleriaa. Luvallisten ja sallittujen maalauspaikkojen tavoitteena oli myös vähentää ilkivaltaa ja töhrimistä. Taiteen toteuttaja kustansi itse maalausmateriaalit, mutta viranomaisen vastuulla oli huolehtia turvallisuusmääräysten noudattamisesta. Maalausprojekteista tehtiin kirjalliset sopimukset, joissa määriteltiin liikenteenohjaus, vastuut, aikataulut ja kustannukset. Katutaiteen periaatteiden mukaisesti oli tärkeää, ettei vapaan taiteen sisältöä rajoiteta, jos se noudattaa yleisiä hyviä tapoja. Kaupungin hallintokuntien tilaamille teoksille oli kuitenkin mahdollista esittää vaatimuksia työn sisällöstä ja värimaailmasta.
Sivistys- ja kulttuuripalveluiden edistämän projektin myötä kaupungin eri tiloihin ja paikkoihin toteutettiin vuosien aikana useita kymmeniä katutaidemaalauksia. Pääasiassa toteutukset keskittyivät alikulkutunneleihin ja sähkökaappeihin yksityisten toimijoiden sekä oppilaitosten ja yhdistysten toimesta. Oulun kaupunki tilasi maalauksia myös kansainvälisiltä tekijöiltä. Toiminnan vakiintuessa määrärahat kasvoivat ja vähitellen siirryttiin kaapeista ja tunneleista rakennusten seinille ja näyttäviin muraalimaalauksiin.
Suurikokoiset muraalit eli seinämaalaukset alkoivat yleistyä Suomessa 2010-luvun vaihteessa niihin erikoistuneiden toimijoiden myötä. Niiden historia ulottuu kuitenkin ajallisesti ja maantieteellisesti paljon kauemmaksi. Tarkastelutavasta riippuen voidaan ajatella ensimmäisten seinämaalausten olleen esihistoriallisia luolamaalauksia, mutta urbaanin kaupunkikulttuurin ilmentymänä niiden juuret ovat 1910-luvun Meksikossa. Tuolloin sikäläisen vallankumouksen myötä haluttiin vahvistaa alkuperäistä kansallista identiteettiä ja vuodesta 1921 alkaen valtion tuella tilattiin arvostetuilta kuvataiteilijoilta suurikokoisia seinämaalauksia julkisiin tiloihin. Näistä sosialistisista ja nationalistista tilausmuraalien tekijöistä tunnetuin lienee Diego Rivera (1886–1957).
Andrew Hem, Crystal blue, 2018. Kainuuntie 1. Tilaaja Oulun kaupunki yhteistyössä Upeartin kanssa.
Vaikka perinteisesti muraalit olivat usein fresko-, secco- tai öljymaalauksia, niin nykyisin toteutustekniikat ja teosten aihepiirit ovat monimuotoistuneet eri aikakausien myötä. Usein muraalitaiteilija tekee yhteistyötä paikallisten asukkaiden tai tilan käyttäjien kanssa, jolloin hän voi huomioida alueen historiaa tai muita yhteisölle tuttuja asioita. Tällöin muraalimaalaus muistuttaa vuorovaikutteista yhteisötaideteosta ja kytkeytyy näin katutaiteen käsitteeseen. Muraalien yleistyminen kaupungeissa ja pienemmissä pitäjissä on saanut laajaa huomiota uuden julkisen taiteen muotona ja herättänyt keskustelua asemastaan kuvataiteen kentällä. Esiin on noussut myös kritiikkiä näyttävään visuaalisuuteen keskittyvien ja tilaustöinä toteutettavien muraalimaalausten aiheiden etääntymisestä yhteiskunnallisesta kantaaottavuudesta, joka on perinteisen katutaiteen lähtökohta. Lisäksi uudet taidemuodot muokkaavat ympäristön ohella totuttuja hallinnollisia toimintatapoja ja haastavat perinteisempiä taidekäsityksiä. Yhä enemmän kiinnitetään huomiota myös julkisen taiteen laatuvaatimuksiin ja asiantuntijuuteen, jossa ammatillisen ymmärryksen kautta kuvataidetta arvotetaan taloudellisia, symbolisia ja yhteisöllisiä merkityksiä tarkastelemalla. Elinkaariajattelusta on tullut osa julkisen taiteen suunnittelu- ja sopimuskäytäntöjä, jolloin määräajan umpeuduttua huonokuntoinen, vaurioitunut tai vanhentunut taideteos on mahdollista poistaa. Esimerkiksi ulkoilmassa vaihtelevissa sääolosuhteissa ajan myötä rapistuvien muraalien osalta on tärkeää huomioida jo ennakoivasti niiden määräaikaisuus.
Väliaikainen julkinen taide mielletään erityisesti osaksi modernia yhteisöllistä kaupunkikulttuuria. Viime aikoina on pohdittu katutaiteen ja muraalimaalausten vaikutusta kaupunkitilojen sosioekonomiseen dynamiikkaan, asuntojen arvoon ja turismiin. Tunnistettava ja laadukas kaupunkitaide vahvistaa parhaimmillaan alueellista imagoa ja identiteettiä. Vaikka sen rahallinen arvo ei näy suoraan markkinoilla, sen on todettu tuottavan taloudellista lisäarvoa. Useissa suomalaisissa kaupungeissa onkin ryhdytty laatimaan julkisen taiteen ohjelmia, joissa kuvataidehankkeet ovat merkittävä osa kaupungin strategiaa ja kehittämissuunnitelmaa. Taide on siten tärkeä osa yhteisön hyvinvointia.
Taidemuseon rooli yhteisöllisenä toimijana
Lain mukaan taidemuseoiden tehtävä on toimia asiantuntijana taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön kentällä. Taidemuseot kehittävät ja edistävät oman toimialansa yhteistyötä sekä toimivat kuvataiteen muistiorganisaatioina. Kuvataidekokoelmien kartuttaminen, tallentaminen, tutkiminen, esittäminen ja hallinta on taidemuseon keskeinen toimialue ja niistä muodostuu museon olemassaolon kivijalka. Julkisen taiteen lahjoitus- ja tilausteokset ovat yksi kokoelmien merkittävä osa-alue. Oulussa kaupungin omistamien julkisen taiteen projektien organisoinnista kaupunkialueella vastaa yleensä eri hallintokuntien edustajista kootut moniammatilliset prosenttitaide- ja kuvataidetyöryhmät. Taidemuseolla on niissä kuvataiteen asiantuntijarooli. Työryhmien kautta kaupunkiorganisaation hankkimat taideteokset liitetään Oulun kaupungin kokoelmaan, jota taidemuseo hallinnoi.
Vaikka lainsäädännöllisesti kaikkia museoita koskevat samat asetukset, sijoittuu taidemuseo muistiorganisaatioiden ja kulttuurilaitosten välimaastoon. Aineellisen ja visuaalisen kulttuuriperinnön tallentamisen ohella toiminnan keskiössä on aktiivinen vuorovaikutus elävien taiteilijoiden ja laajemman ’luovan luokan’ (engl. creative class) kanssa. Tällä tavoin taidemuseo instituutiona on osallisena ja toimijana tulevaisuuden kulttuuriperinnön luomisessa. Taidemuseoilla on täten tärkeä rooli moniäänisen yhteisöllisen vastuun ja yhteiskunnallisen tiedostamisen foorumina. Tämä vaatii rohkeutta kohdata ajankohtaisia uusia, totutuista normeista poikkeaviakin kuvataiteen ilmiöitä. Museotyö on nykyisin yhä enemmän myös yhteyksien luomista ja verkostoitumista erilaisten ihmisten, yhteisöjen ja marginaalien kesken. Tämä noudattaa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 27. artiklan 1. kohtaa, jonka mukaan ”jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.”
Rakkaudesta vapauteen graffitinäyttely oli esillä Oulun taidemuseossa 27.1.–25.3.2018
Suomessa taidemuseoissa katutaidetta on esitelty ja dokumentoitu 2000-luvulla pääosin erilaisten näyttelyiden, tapahtumien ja julkaisujen muodossa. Oulun taidemuseossa järjestettiin vuonna 2018 Rakkaudesta vapauteen -näyttely, joka keskittyi laajasti suomalaisen graffititaiteen esittelyyn. Oulun taidemuseon hallinnoimat Oulun kaupungin kokoelmaan liitetyt toistaiseksi ainoat katutaide- ja muraaliteokset on saatu Suomen kulttuurirahaston lahjoituksina. Kyseessä ovat vuonna 2015 Hollihaan puistoon Pohjavirta-hankkeessa valmistunut Joonas Mikolan vapaa graffitiseinäteos Isolaatio sekä vuonna 2018 valmistunut määräaikainen Toppilassa sijaitseva Raimo Törhösen Koira-muraali.
Raimo Törhönen, Koira, 2018. Koskelantie 66. Suomen kulttuurirahaston lahjoitus. Teos on kuulunut määräaikaisesti vuosina 2018–2022 Oulun kaupungin kokoelmaan.
Kesäkuussa 2021 Oulu valittiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. Kulttuuripääkaupungin tärkein tavoite on ”luoda ja tuoda kulttuuria, hyvinvointia ja elinvoimaa pohjoiselle alueelle.” Osallistamisen lähtökohdista Oulu26 kulttuuriohjelmassa päätettiin toteuttaa viisi muraalia kaupungin eri alueille. Ihmiset äänestivät vuoden 2022 muraalin sijaintipaikaksi Rajakylän ja maalauksen toteuttajaksi valittiin kansainvälisen portfoliohaun kautta yli viidestäsadasta hakijasta Eloise Gillow. Taiteilija on aikaisemmin maalannut tilauksesta useita muraaleja eri puolille Eurooppaa. Tällainen hanke sopii hyvin yhteen myös Oulua aikanaan tarkastelleen kansainvälisesti tunnetun kaupunkikulttuurin asiantuntijan Charles Landryn ajatuksiin. Hänen mukaansa hyvä kaupunki muodostuu kovan ja pehmeän infrastruktuurin yhteisvaikutuksesta. Alueellista elinvoimaa voidaan tukea sallimalla rakennettuun fyysiseen kaupunkitilaan kokemuksellisia ja joustavia aineettomia ulottuvuuksia.
Eloise Gillow, Käännekohta, 2022
Barcelonassa asuva brittiläinen kuvataiteilija Eloise Gillow valittiin Rajakylän muraalin toteuttajaksi 530 hakijan joukosta.
Muraalit ja katutaide uudenlaisen julkisen taiteen muotona haastavat taidemuseoalaa keskustelemaan kuratoroidun ja omaehtoisen katutaiteen välisistä eroista sekä niiden suhteesta museomaailmaan. Kaupunkisuunnittelua tehdään yleensä vahvasti arkkitehtuurin ehdoilla. Taidemuseoalan näkökulmasta on kuitenkin kiinnostavaa pohtia voisiko kaupunkia suunnitella enemmänkin uusia julkisia taidemuotoja esittelevän katugallerian lähtökohdista, jolloin rakennusten seinäpintoihin ja muihin kaupunkitiloihin varattaisiin pysyvät paikat säännöllisesti vaihtuville taide-elementeille?
Kirjoittaja on Oulun taidemuseon amanuenssi Katariina Kemppainen (FM, YAMK medianomi)
Kuvat: Mika Friman ja Riikka Harjula
Lähteet:
Abarca, Javier 2008. Graffiti or street art: Julio 204 and Daniel Buren in 1968. Urbanario articles. 6.8.2008. Hakupäivä 28.8.2022.
Aho, Esko 2014. Tuhannen maalauksen visio. Kaleva 21.1.2014. Hakupäivä 28.8.2022.
Burkard, Lene & Grambye, Lars. Foreword. Teoksessa Lene Burkard & Pia Hovi-Assad Street Art The New Generation 2012. Porin taidemuseon julkaisuja 119. Kunsthallen Brandts & Porin taidemuseo.
Ihmisoikeusliitto 2016. YK:n ihmisoikeuksien julistus 10.12.1948. Hakupäivä 28.8.2022.
Kantokorpi, Otso 2017. Muraalit vs. harmaa betoni. Taide 6 / 2017.
Kemppinen, Mari 2021. Julkinen taide 2020. Taiteen edistämiskeskus. 18.5.2021. Hakupäivä 28.8.2022.
Landry, Charles 2011. Oulu sykkimään. Luovan kaupungin kaava. Hakupäivä 28.8.2022.
Mankkinen, Jussi 2021. Katutaidetta on nyt kaikkialla Suomessa, mutta siihen kaivataan lisää ytyä: Miksi kotimainen katutaide ei ota kantaa? Yle 21.8.2021. Hakupäivä 28.8.2022.
Museolaki 314/2019. Annettu Helsingissä 15.3.2019. Hakupäivä 28.8.2022.
Oulu26. Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Hakupäivä 28.8.2022.
Oulun kulttuuristrategia 2030. Oulun kaupunki. Hakupäivä 28.8.2022.
Pulkkinen, Miisa (toim.) 2019. Prosenttiperiaatteen käsikirja taiteilijalle. Helsinki: Prosentti taiteelle –hanke. Hakupäivä 28.8.2022.
Rantala, Olli 2013. 1000 katumaalauksen Oulu. Lupahakemus- ja projektiesitys katutaidegallerian toteutuksesta. Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelut.
Rustanius, Jaakko 2016. Taiteen arvosta. Kuvasto. Blogi. 10.2.2016. Hakupäivä 28.8.2022
Westergård, Ida. Taidemuseoiden toimintaympäristö 2000-luvulla. Teoksessa Susanna Pettersson (toim.) Tulevaisuuden taidemuseo 2009. Helsinki: Valtion taidemuseo.