Oulun Tuirassa puolivuosisataa kuvataiteilijana vaikuttanut Martti Tarvainen jätti pysyviä jälkiä kotikaupunkinsa ja lähialueen julkiseen taiteeseen useiden veistosten ja reliefien tekijänä, mutta hänet tunnetaan myös pätevänä taidemaalarina, jota kiinnosti miljöökuvaus ja luonnonmaisemat, erityisesti vesiaiheet. Taiteilijan luomistyö jatkui aktiivisena korkealle iälle saakka. Sanomalehti Kalevan 85-vuotishaastattelussa vuonna 1982 Tarvainen kertoi työn alla olevista muotokuvareliefeistä materiaaleinaan savi, muovailuvaha ja kipsi.

Pieksämäellä 1897 maanviljelijäperheeseen syntynyt Tarvainen muutti lapsuuden perheensä kanssa Turun lähelle Paattisiin. Oppikouluikäisenä hän innostui siinä määrin maalaamisesta, että toinen mahdollinen ammattipolku, kanttori-urkurikoulu, vaihtui Turun Taideyhdistyksen piirustuskouluun, josta Tarvainen valmistui 1917. Saman vuoden syksyllä hän debytoi näyttelyssä Turussa. Taiteellinen työ ei kuitenkaan edennyt suoraviivaisesti, sillä Tarvainen siirtyi 1910-luvun lopulla puolison ja tyttären kanssa maanviljelijäksi Muhokselle, josta hänen isänsä oli hankkinut Martille ja tämän veljelle Kopsan tilan. Taiteilijan mukaan maalaaminen ja veistäminen olivat tuolloin lähinnä harrastuksia, sillä tilan toimet täyttivät arjen vielä 1920-luvulla. Muhoksen vuosina valmistui kuitenkin Tarvaisen ensimmäinen julkinen teos, vapaussodan muistomerkki (1923) Muhoksen kirkkopihalle. Taiteilijaidentiteettiä vahvistivat kaksivuotiset kuvanveiston opinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä, josta taiteilija sai päästötodistuksen 1925. Samoihin aikoihin koulussa opiskeli läheinen taiteilijatoveri liminkalainen Vilho ”Ville” Lampi, johon Tarvainen oli tutustunut 1919–20 varusmiesaikana Tampereella.

Muutto Ouluun 1930-luvun alussa vakiinnutti taiteen tekemistä. ”Kuvanveistäjiähän täällä Oulussa ei ennen sotia ollut oikeastaan muita kuin minä”, muisteli Tarvainen myöhemmin. Aina 1970-luvun puoliväliin saakka Tarvainen työskenteli omakotitalonsa vinttiateljeessa puu-Tuirassa, sittemmin kerrostalossa Koskitiellä, kun puutalot jyrättiin maan tasalle. Merkittävimmät julkiset veistostoteutukset, Sisarukset/Kahlaajat (Merikoskenpuisto), Siivet (Karjasillanpuisto, Laanaoja) ja Tuiran kirkon krusifiksi (kirkkosali), ajoittuivat 1960-luvulle.

Tarvaisen sukulaisten mukaan hän piti itseään ensisijaisesti kuvanveistäjänä, mutta 85-vuotishaastattelussaan hän kertoi olevansa enemmän taidemaalari. Monesti kysymys oli myös taloudellisista realiteeteista; maalata saattoi ajattelematta kannattavuutta, mutta isoilla veistoksilla ja hintavilla materiaaleilla piti mielellään olla tilaaja. Julkisten veistostoimeksiantojen rinnalla kulkivat vapaat aiheet, muotokuvat ja intiimit pienoisveistokset. Kuvantekijänä Tarvainen oli kotona figuratiivisessa ilmaisussa, mutta osasi myös pelkistää, välittää tunnetta, värien voimaa ja herkkyyttä eri vuosikymmenten maalauksissaan.

Nähdä ja eläytyä -näyttely on postuumisti Martti Tarvaisen ensimmäinen yksityisnäyttely Oulun taidemuseossa. Pienimuotoisessa näyttelykoosteessa on kolmisenkymmentä teosta, maalauksia, reliefejä ja pienoisveistoksia sekä digitaalinen teosesittely. Samanaikaisesti museolla on esillä kuvanveistäjä Riitta-Alina Helevän (s. 1951) retrospektiivinen näyttely Lauluni. Taiteilijoita yhdistää sukulaisuus, sillä Tarvainen oli Helevän isoeno.