Kuu-tee kuuntelutapaamisten nimellä kulkeva ohjelmasarja esittelee kotimaisia ja ulkomaisia äänen parissa työskenteleviä taiteilijoita neljä kertaa vuodessa. Kulloisenkin tapaamisen teemoja lähestytään kuunteluharjoitusten, puheenvuorojen ja työpajojen kautta.
Järjestyksessään kuudes kuuntelutapaaminen tapahtuu Oulun taidemuseolla torstaina 15.5. klo 16.30–18 teemalla Yhdessä kuuntelemista ja sisäänpäin sulautumista. Tuolloin vierailevaksi taiteilijaksi saapuu säveltäjä ja äänitaiteilija Lau Nau eli Laura Naukkarinen, jonka taiteellinen työskentely liikkuu elektroakustisen kokeilun ja lauluntekemisen rajoilla.
Lau Nau tunnetaan Jussi-palkitusta elokuvamusiikistaan Katja Gauriloffin elokuvaan Je’vida sekä monikanavaisista ääni-installaatioistaan. Hän on esiintynyt aktiivisesti ympäri maailmaa, muun muassa Super Deluxessa Tokiossa, The Labissa San Franciscossa ja Pioneer Worksissa New Yorkissa. Lau Nau on julkaissut 10 täyspitkää albumia, joista viimeisimmät ovat bändialbumi ”Aphrilis” ja Buchla 200 -modulaarisyntetisaattorilla sävelletty ”5 x 4”. Vuonna 2021 hänelle myönnettiin Taiteen valtionpalkinto työstään äänitaiteilijana. Hän vetää Turussa kuukausittaista ääni- ja kuuntelutapaamista.
AGF:n taiteellisen työskentelyn keskiössä on kieli, ääni, kuuntelu ja politiikka. Teoksissaan hän hyödyntää feministisiä ääniteknologioita ja vuonna 2020 hän perusti REConin (rec-on.org), jonka ytimessä on poliittinen ääni ja sen ympärillä oleva aktivistiyhteisö. AGF on toteuttanut teoksia mm. Centre Pompidue:ssa Pariisissa ja Lontoon ICA:ssa sekä Southbankcenterissä. Esiintyvänä taiteilijana hänet on nähty mm. Ars Electronicassa Linzissä ja Sonar-festivaalilla Barcelonassa. Hailuodossa hän käynnisti 2010 Hai Artin, joka tuotti saarelle mm. julkista taidetta ja koululaisille suunnatun Hailuodon iPad-orkesterin.
Kaikenikäisille suunnattuihin kuuntelutapaamisiin voi osallistua museon pääsylipulla. Tapaamisten kieli on englanti, mutta epämuodollista tulkkausta on tarjolla suomeksi.