”Tässä se on!” huudahti Oulun taidemuseon näyttelysihteeri Kaija-Rita Koivisto (1922–2006) nähdessään hieman pölyttyneen poliisiveistoksen taiteilija Kaarlo Mikkosen (1920–2001) työhuoneen ikkunalla Kajaanin Teppanassa keväällä 1985. Pieni ja pönäkkä 1960-luvulla valmistunut kipsiveistos teki Koivistoon niin suuren vaikutuksen, että elokuussa hän jo tiedusteli taiteilijalta mahdollisuutta teettää Ouluun siitä suurennosta torille.
”Hieman minä yllätyin tästä tarjouksesta ja siitä, että se polliisi oli jäänyt niin hyvin hänen mieleensä. Vaikka tiesin, että iso hommahan se on, niin lupasin ryhtyä työhön.” myhäili Mikkonen Kainuun sanomille myöhemmin.
Oulussa Kaija-Rita Koivisto kutsui koolle joukon paikallisia tuttaviaan ja kertoi heille omien sanojensa mukaan jo aikaa sitten heränneen ”pölijän” haaveensa, joka sai välittömästi ilahtunutta kannatusta. Tavoitteena oli saada kaikkien oululaisten yhteinen patsas elävöittämään hiljentynyttä torimiljöötä ja kuvastamaan oululaista lähes satavuotista, torin järjestystä 1906–1979 valvoneiden poliisien, perinnettä.
Niinpä Koivisto päätti perustaa ystävänsä Kalevan kulttuuritoimittajan Kaisu Mikkolan (1942–2018) kanssa yhdistyksen, jota kutsuttiin Toripolliisineuvostoksi[1] ja sen rahankeräystä valvomaan nimettiin erillinen Toripolliisipatsasvaltuuskunta[2]. Hankkeen suojelijoiksi lupautuivat kaupunginjohtaja Ilmo Paananen (1927–2014) ja poliisimestari Erkki Haikola. Toteutuksen kustannusarvio oli 200 000 markkaa[3] ja rahoitus päätettiin hankkia kansalaiskeräyksellä, jotta Toripolliisista tulisi kaikella tavalla oululaisten yhteinen ja oma kaupunkisymboli. Varsinaisesta keräyksen järjestämisestä vastasi kulttuuritoimi Ritva Tienarin johdolla.
Kaija-Rita Koiviston muotokuva vuodelta 1955 on hänen taiteilijamiehensä Pentti Koiviston maalaama. Öljyvärimaalaus kuuluu taidemuseon kokoelmaan. Teoskuva: Anu Mykkänen.
Niilo Hyttisen öljyvärimaalaus Kaupunginjohtaja Ilmo Paanasen muotokuva on vuodelta 1990. Oulun kaupungin kokoelmaan kuuluva teos on nykyisin sijoitettu kaupungintalolle. Teoskuva: Anu Mykkänen.
Tungosta ku Tuiran asemalla: pänikkä ja polliisi
Patsashanke julistettiin käyntiin Oulun päivillä 7.8.1985. Kaupunkilaisia kannustettiin ja haastettiin osallistumaan Toripolliisin rahoitukseen erilaisilla keräyksillä ja tempauksilla. Viralliseksi viraapelipolliisiksi paljastettu näyttelijä Aulis Rosendahl (1937–2004) haastoi ensi töikseen kaupunginjohtaja Ilmo Paanasen keräykseen 100 markalla ja Paananen puolestaan jatkoi haastaen kaikki kaupungin silloiset tuhannet virkahenkilöt mukaan.
Kaupunkilaiset saivat haastaa paikallislehdissä ja Oulu radion Sävellahja-lähetyksessä sukulaisiaan, ystäviään, naapureitaan, työkavereitaan, yhteisöjä ja yrityksiä. Haasteita seurattiin säännöllisesti samoissa medioissa. Polliisin virka-asu oli hinnoiteltu siten, että koppalakin lippa saatiin hankittua 1515 markalla, housut noin 20 000 markalla ja takki lähes 95 000 markalla. Kenkien hinta-arvio oli reilu 10 000 markkaa.
Rahoituksen etenemistä seurattiin Oulu-lehdessä ja Kalevassa. Toripolliisin vaatekappaleet oli hinnoiteltu erikseen ja poliisin takki saatiin hankittua 95 000 markalla.
Kaija-Rita Koivisto ja virallinen viraapelitoripolliisi näyttelijä Aulis Rosendahl. Oulun taidemuseon kuva-arkisto.
Rahaa kerättiin kaupungilla yhteensä kuuteentoista Valion lahjoittamaan maitotonkkaan, joita oli sijoitettuna muun muassa kauppahalliin, kirjastoon, jäähalliin, teatteriin, uimahalleihin, ravintoloihin ja liikelaitoksiin. Lisäksi rahaa saattoi lahjoittaa pankeissa pääläreihin sekä pankkisiirtolomakkeilla, joihin sai kirjoittaa terveisiä, onnitteluita tai tapaamisajan tulevaisuuteen Toripolliisin jalkojen juurelle. Toiveena oli, että jokainen kaupunkilainen osallistuu patsashankkeeseen talkoohengellä, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa.
Arpajaisten ja myyjäisten ohella keräystä siivittivät myös erilaisten postikorttien, pienoispatsaiden ja Antellin toripolliisipipareiden myynnit. Keväällä 1986 Kauppaklubilla järjestettiin Kulliikit ja kukspelit -tanssit, joita tahdittivat soitinyhtye nimeltään Rapapallit ja kilikuttimet. Tapahtumaan sai lunastaa 100 markalla leikkimielisen rikesakkokutsun eli toripolliisimääräyksen. Juhlatilaisuuden nimi tarkoitti vanhalla Oulun murteella metelöintiä ja elämöintiä.
Saman vuoden syksyllä Valtion rautateiden satavuotisjuhlan yhteydessä VR osallistui talkoisiin ookaamalla höyryveturi Jubileum-junalla Oulun ja Tuiran asemien välillä. Matkaa elävöittivät vanhoihin virkapukuihin sonnustautuneet junavirkailijat, hanuristi, lehtipoika ja muita kaupustelijoita. Perinteistä tunnelmaa loi osaltaan myös humalainen kortinpeluri, jota paikalle hälyytetyt ”polliisit” taltuttivat sopivasti ennen määränpäätä kaikkien neljän järjestetyn matkan ajan. Piletit sai lunastaa ennakkoon kulttuuritoimistosta ja tapahtumapäivänä asemalta 5–10 markalla.
Ensimmäisen suuremman kokonaissumman luovutti Oulun Kansallis-Osake Pankki johtaja Raimo Ala-Ahon ojentaessa 10 000 markan lahjoituksen Toripolliisineuvostolle helmikuussa 1986. Ja lopulta viimeisimmät puuttuvat 30 000 markkaa pottiin antoi Oulun kaupunki.
Voit tarkastella Toripolliisi pienoisveistosta tarkemmin alta. Kaarlo Mikkosen pronssinen pienoisveistos on valmistunut 1963–73 ja kuuluu taidemuseon kokoelmiin.
Polliisi vai vallesmanni?
Oululaisille torin järjestystä ja turvallisuutta valvoneet poliisit olivat tuttu näky aina vuodesta 1906 lähtien, kun ensimmäinen virallinen toripoliisi Jaakko Mikkola (1872–1960) aloitti tehtävässään. Hänen kerrotaan olleen 165 cm pitkä ja painoakin oli kertynyt 140 kilogrammaa. Vyötärönmitasta sanotaan olleen hyötyä jopa työtehtävissä, kun torilla levotonta menoa saattoi rauhoittaa töytäisemällä häirikköjä jämäkästi vatsalla.
Vuoteen 1933 saakka palveluksessa toimineelta Mikkolalta jäi elämään oululaisille tuttuja sananparsia, kuten ”Herra on hyvä ja hajjaantuu.” ja ”Äläkää tehkö läjiä nurkkiin!” Näitä kehotuksia oli todennäköisesti helpompi totella ryhmässä kuin yksin, vaikka läjän saattoi kyllä tuottaa yksilösuorituksenakin. Mikkolan jälkeen toripoliisiksi tuli Kalle Vuoriluoma 1930-luvun puolivälistä 1940-luvun lopulle.
Kaarina Alstan öljyvärimaalaus Aamu torilla on vuodelta 2004. Taidemuseon kokoelmaan kuuluvassa maalauksessa on kuvattuna Kaarlo Mikkosen Toripolliisi, joka on lähtenyt kävellen partioimaan toria. Oulun taidemuseon kokoelma, teoskuva: Mika Friman.
Tunnetuin neljästä torikurin vartijasta oli Mikko Piippo, joka toimi alueella poliisina vuosina 1949–1965. Häntä ei kuulemma saanut sekoittaa ”tuskanpunaiseen”, vaikka olikin suurikokoinen ja punakka ulkonäöltään. Kerrotaan hänen kerran herätelleen puistonpenkillä paikallisten tuntemaa Spårmanin Marttia, ja kun uinuva herra ei heti reagoinut, kysyi Piippo: ”Ekkö nää tunne mua?” Sanavalmis Martti tokaisi siihen: ”Luulekko nää, että moon värisokia?”
Poliisi tuskin tästä kovin pahastui, sillä Martti Spårman (1912–1996) oli tuttu näky torilla, jossa hän myi matkalaukustaan kampoja ja sutkautteli usein virkamiehille. Hänen tiedettiin myös liikkuvan kävellen Kempeleen ja Oulun väliä rautatietä pitkin. Hätäjarrua vetänyttä veturinkuljettajaa Spårman oli tervehtinyt kättä heilauttaen: ”Moro, sinä vain täällä junalla ajelet!”
Eeli Aallon Perunakauppaa Oulun torilla 1960-luvulla maalauksen keskellä on kuvattuna kampoja torilla kaupannut paikallisten hyvin tuntema Martti Spårman. Maalaus kuuluu Eeli Aallon Sata kuvaa Oulusta -kokonaisuuteen, josta hän lahjoitti vuonna 2012 kymmenen teosta Oulun kaupungin kokoelmaan. Teoskuva: Mika Friman.
Toripoliisi Mikko Piipon työn jäljiltä tunnetaan myös sanonta ”Venniijaa[1] poltellaan ja polliisilla ajellaan.” Hän oli joskus trokaripirtiltä kuskannut kolme naista kerralla korttikaaraan eli putkaan nostaen yhden harteilleen ja kopaten kaksi kainaloonsa. Legendaarisen Mikko Piipon jälkeen toripoliisina työskenteli vuosina 1965–1979 Olavi Kivelä.
Edellä mainittujen herrojen mainioita työvuosia Oulun taidemuseon näyttelysihteeri Kaija-Rita Koivisto muisteli miettiessään heidän perintöään kunnioittavaa maamerkkiä Oulun torille. Poliisi kuului oululaiseen katukuvaan yhtä inhimillisenä ja leppoisana hahmona kuin heidän jälkeensä jättämät letkautukset. Kajaanin Teppanasta, Kaarlo Mikkosen työhuoneen ikkunalaudaltahan sellainen hahmo vihdoin löytyi! Nimittäin Paimion nimismiehen Pekka Revon (1890–1980) pieni kipsinen muotokuva virkapuku päällään. Hän oli Kaarlo Mikkosen appiukko.
Toripolliisiveistoksen pienoismalli. Oulun taidemuseon kuva-arkisto.
Nimismiehen eli vallesmannin pitkän 37-vuotisen uran tehnyt Pekka Repo syntyi Pietarissa 29.7.1890 ja hänen sukunsa oli kotoisin Parikkalasta. Turusta lähtöisin olevan vaimonsa Rauhan (os. Lehto, 1893–1971) kanssa he saivat tyttären Railin. Raili Repo (1927–2021) ja Kaarlo Mikkonen tapasivat toisensa Suomen Taideakatemian koulussa 1940-luvulla, ja sitä aikaisemmin Raili Repo oli opiskellut kuvanveistoa oululaissyntyisen Essi Renvallin (1911–1979) yksityisoppilaana. Tytär Raili on muistellut isäänsä Toripolliisi-veistoksen mallina:
”Vartalonmuodosta sen jotenkin tunnistaa isäksi. Isällä oli pyöreä vatsa, ja hän oli minua lyhyempi. Virka-asu piti itse hankkia. Sitten oli semmoisia tilaisuuksia kuten juhannusjuhlat, jolloin virkapuku piti pistää päälle. Mieleen on jäänyt, miten isä oli surkean näköinen, kun puki pukua. Hän ähki ja puhki puvun piukottaessa päällä.”
Pienikokoinen appiukkoa kuvaava veistos on taidemaalariksi opiskelleen Kaarlo Mikkosen yksi varhaisimpia veistoksia.
”Tein sen ihan huvikseni, kun mieleeni oli jäänyt, miten massiivinen hän oli virkapuvussaan. Hän oli kaiken kaikkiaan leppoisa mies ja harrasti innokkaasti urheilua, erityisesti hiihtoa.”
Seniorina Pekka Repo toimi vaimonsa omaishoitajana, mutta tyttärensä mukaan selvisi monista vaikeista elämänvaiheista huumorin ja laulun avulla.
”Rupesin vaan tekemään”
Syksyllä 1985 kajaanilaissyntyinen kuvanveistäjä Kaarlo Mikkonen oli ryhtynyt työstämään Toripolliisia pienoismallin perusteella. Hän otti mittoja ja laski mittasuhteita. Työhuoneen sisäkaton korkeutta veistos ei voinut ylittää ja niinpä Toripolliisin koko ilman jalustaa oli arvioitu 2,20 metriseksi jääden vain parin sentin päähän katosta. Kahden huoneen työtila oli täyttynyt pienten pelkistettyjen ja hiljaisten ihmisveistosten sijaan polliisiasioista. Hahmo oli alkanut muotoutua.
Toripolliisiveistoksen mallikappale Kaarlo Mikkosen työhuoneella Teppanassa. Oulun taidemuseon kuva-arkisto.
Toripolliisi oli Mikkosen ensimmäinen julkinen tilausteos. Hän oli varannut työhön pari vuotta aikaa ja epäili, ehtiikö muuta tehdäkään sinä aikana. Pienikokoisia vakavia mutta lempeitä veistoksia hän oli tehnyt entuudestaan urallaan vuolukivestä ja pronssista.
”Joskus aiemmin jo on mieli tehnyt yrittää isoa veistosta, mutta siihen ei ole tarjoutunut ennen tilaisuutta. Ja nyt kun on tullut luvatuksi, niin on jopa pikkupakko. — Uusia ratkaisuja on pitänyt itse pohtia, sillä on tämä aika lailla erilaista kuin pienen veistoksen tekeminen.”
Suurikokoisen koko kansan patsaan valmistaminen jännitti taiteilijaa, mutta työ eteni kuitenkin sujuvasti ja helposti. Veistos valettiin pronssiin Lapinlahden valimossa, jossa taiteilija kävi myös useampaan kertaan viimeistelemässä pintapatinan. Lopulta Toripolliisi valmistui jopa hieman etuajassa suunnitelmista.
Kaarlo Mikkonen kuvattuna Seuramies Miettinen -veistoksen kanssa. Kuva: Tuntematon, Oulun taidemuseon kuva-arkisto.
Ennen taiteilijauraansa Kaarlo Mikkonen ehti olla sodassa. Rintamalla hän käytti joutoaikaa taiteen tekemiseen. Liekö olivat sodan perua tuotannon mykkää pysähtyneisyyttä henkivät minimalistisen sympaattiset ihmisveistokset. Tosin kuvanveistäjäksi hänen tiensä kävi maalaustaiteen kautta, jota hän alun perin opiskeli vuodet 1946–1949 Aarre Heinosen johdolla Suomen Taideakatemian koulussa Helsingissä.
Varovainen ekspressionismi ja maalauksellinen realismi näkyivät opetuksessa, mutta pian opintojen jälkeen Mikkonen siirtyi kohti abstraktimpaa ilmaisua kubismin ja konstruktivismin hengessä. Kiinnostus rakenteeseen ja muotoon alkoi yhä enemmän saada sijaa hänen maalauksissaan edeten 1960-luvulla kohti rohkeampia materiaalikokeiluja, jotka lopulta johtivat kolmiulotteiseen ilmaisuun.
Mikkonen perheineen asui 1950-luvulla eri paikkakunnilla, kunnes 1960-luvulla asettuivat Kajaaniin, jossa he työskentelivät yhdessä taiteen parissa. Pariskunnalle tuli myöhemmin avioero ja kumpikin heistä jatkoi kuvanveistäjinä tahoillaan. Viimeisinä elinvuosinaan 80-vuotias Kaarlo Mikkonen ei malttanut lopettaa kuvanveistoa.
”Niin kauan on tehtävä, kun on sanomista ja terveyttä. — On pyrittävä olemaan työn syrjässä kiinni joka päivä, vain siten pysyy tekemisessä mukana. Eivätpä ole aiheet tainneet paljon muuttua. Niissä minulla kyllä riittää askaretta. —Teokseni ovat maalaisihmisen henkisiä, vähän surullisia ja omissa oloissaan viihtyviä, kuten minäkin.”
Mikkonen sai tuolloin perustoimeentulon taiteilijaeläkkeestä ja oli tyytyväinen uraansa ja menestykseensä. Hän iloitsi myös siitä, miten oululaiset olivat ottaneet Toripolliisin omakseen. Kaarlo Mikkonen kuoli Kajaanissa 81-vuotiaana vuonna 2001.
Ookko nää Oulusa? Tuukko nää torille!
Toripolliisi julkistettiin juhlallisin kansanmenoin, Poliisien kuoron ja Vaskiveikkojen säestämänä lauantaina 5.9.1987 Oulun päivänä. Kaksivuotinen mittava työ palkittiin, kun harmaa pressu vedettiin Ilmo Paanasen ja Erkki Haikolan toimesta patsaan päältä pois. Juhlaväki puhkesi suosionosoituksiin ja naurunremahduksiin. Niin taiteilija Kaarlo Mikkonen kuin itse Toripolliisikin kukitettiin ja riemua riitti niin aikuisille kuin lapsillekin.
Juhlapuheita pitivät maakunta-arkiston hoitaja Samuli Onnela (1938–2018) ja Toripolliisineuvoston puheenjohtaja Ilkka Lantto. Toripolliisin jalusta jätettiin tarkoituksella suhteellisen matalaksi.
”Toripolliisi on yksi meistä ja sen vuoksi pitää olla tuntu, että hän on täällä meidän keskellämme vapaasti puhuteltavana. — Polliisi on olennainen osa oululaisuutta siinä kuin tiernapojat ja rössypotut, yöttömät yöt ja juluman kylymät talavi-ilimat.” sanaili Lantto.
Toripolliisipatsaan julkistamistilaisuudessa 5.9.1987 Oulun päivänä esiintyi Poliisien kuoro. Kuvan edustalla taiteilija Kaarlo Mikkonen kukkakimppu kädessään ja vierellään Kaija-Rita Koivisto. Oulun taidemuseon kuva-arkisto.
Niilo Hyttisen maalaus Limingantullin tuulessa vuodelta 1987 kuuluu Oulun kaupungin kokoelmaan. Taustalla näkyy Toripolliisin silhuetti. Oulun kaupungin kokoelma, teoskuva: Anu Mykkänen.
Oulun kaupungin puolesta patsaan otti vastaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Rounaja (1943–2016) ja se liitettiin Oulun kaupungin kokoelmaan, jota hallinnoi Oulun taidemuseo.
Tokihan hanketta myös kritisoitiin ja toiset pelkäsivät Oulun saavan pahaisen poliisikaupungin maineen. Vuosien saatossa kuitenkin tuo merelle pälyilevä ja torille iloista mieltä luova muhkea, rähinäremmiin ja koppalakkiin sonnustautunut arjen sankari on muodostunut toiveiden mukaiseksi Oulun kaupungin leppoisaksi symboliksi.
Taiteilija Kaarlo Mikkosen kiitoskortti Kaija-Rita Koivistolle 3.9.1988.
Useimmille on tuttu hokema ”Ookko nää Oulusta? Pelekääkkö nää polliisia?” Toripolliisia ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä kauppahallin edustalla jykevästi seisova hahmo on nykyisin oululaisuuden sydän sekä merkittävin osa kaupungin julkisen taiteen elävää kulttuuriperintöä, aktiivisena osallisena kaikissa paikallisissa juhlahumuissa ja tapahtumissa eri asusteisiin luvanvaraisesti puettuna. Juuri kuten sen pitikin.
Ja jos Toripolliisi ei oo sulle vielä tuttu, niin otapa ölövinä onnikka, piippaapa ja paappa pipo päähän, tuuppa torille, mutta elä hölökkää pölijänä patsaaseen pahki.
Teksti: Amanuenssi Katariina Kemppainen.
Kuvat ja video: Digitaalisen dokumentoinnin asiantuntija Mika Friman.
Veistoksen 3D-malli: Digitaalisten sisältöjen asiantuntija Dita Tammivaara.
Julkisten veistosten käyttöluvat ja ohjeita.
Viitteet:
[1] Toripolliisineuvostoon kuuluivat Kaija-Rita Koivisto, Raimo Ala-aho, Ilkka Lantto, Pipu Lantto, Tauno Lähteenkorva, Kaisu Mikkola, Teuvo Mällinen, Samuli Onnela ja Ritva Tienari
[2] Toripolliisipatsasvaltuuskuntaan kuuluivat mm. Ilmo Paajanen (pj.), Pertti Autere, Pekka Heikkilä, Olavi Määttä, Erkki Pulliainen, Matti Rossi, Erkki Haikola ja Kaija-Rita Koivisto
[3] 200 000 markkaa vuonna 1985 vastaa vuonna 2026 suurin piirtein 80 000 euroa
[4] Vennija tarkoitti helsinkiläisen Tupakkatehdas Fennian Työmies -savuketta, jota tuotettiin vuosina 1902-1984.
Lähteet:
Aranne, H., Immonen, P. (1996). Kaarlo Mikkonen – Veistoksia 1950-1996. Kajaanin taidemuseo.
Haapea, Kirsi (2000). Toripolliisin isä elää erakkona. Kaleva 25.7.2000.
Höyryveturi ookaa. (1986). Oulu-lehti 23.10.1986.
Itsenäinen taiteilija. (1987) Kaarlo Mikkosen näyttely Kainuun museossa 6.9.-11.11.1987. Kainuun museo.
Kengänpohjat on jo. Osta pollisille lakki tai hanskat. (1985) Oulu-lehti 13.10.1985
Kesälahti, Eija (1986). Nouseeko polliisi, Ilkka Lantto? Härkää sarvista. 2.10.1986 Oulu-lehti.
KOP lunasti kiinnityksen Toripolliisiin. (1986). Oulu-lehti 16.2.1986.
Kuvasto. (1.10.2015). Paimion nimismiehestä Oulun Toripolliisiksi. Haettu 20.5.2026. https://kuvasto.fi/2015/10/paimion-nimismiehesta-oulun-toripolliisiksi/
Laine, Liisa (2002). Toripolliisin koti on pusikkotontilla. Kaleva 20.5.2002.
Lappalainen, Marjukka (2002). Sielu kuin Toripolliisin muodot. Kaleva 12.6.2002.
Marttinen, Eero (1987). Mikkosen Toripolliisi alkaa olla paljastusta vaille ihan valmis. Kainuun sanomat 13.3.1987.
Marttinen, Eero (1985). Oulun Toripolliisi keksittiin Kajaanista. Kainuun sanomat 26.9.1985.
Marttinen, Eero (1987). Oulussa nyt kainuulaissyntyinen Toripolliisi. Kainuun sanomat 6.9.1987.
Metsänheimo, Raimo & Kangas, Reijo (1990). Miltä veistokset näyttävät takaa XV. Oulun tunnetuin. Liitto 29.4.1990.
Mikkola, Kaisu (1987). Pressut hukassa…cvaiteliaat mestarit sateessa. Kaleva 29.8.1987.
Mikkola, Kaisu (2017). Toripolliisi -haastattelu. 27.3.2017. Oulun taidemuseon av-arkisto.
Mikkola, Kaisu (2002). Veistosten julkiset salat. Kaleva 13.4.2002.
Mäkelä, Riitta (2010). Toripolliisi oli oikeasti Paimion nimismies. Kaleva 5.9.2010.
Puolivälissä ollaan. (1986). Oulu-lehti 21.9.1986.
Perälä, Reijo (1985). Pari markkaa polliisille. Oulu-lehti 6.10.1985.
Polliisilla kohta kinttaat käesä. (1986). Oulu-lehti 4.5.1986.
Polliisi palasi torille (1987). Kaleva 6.9.1987.
Polliisille oma patsas. (1985). Oulu-lehti 8.9.1985.
Polliisipatsas suojelemaan nuorta lempeä. (1985). Kansan Tahto 10.9.1985.
R.L. (1988). Tiesittekö? Toripolliisi. Oulu-lehti. 13.11.1988.
STT (1998). Oulun Toripolliisi on ehtinyt jo aikuisen ikään. Kaleva 21.7.2008.
Syö poliisi päivässä… saat oman toripolliisin (1985). Iltalehti 9.8.1985.
Toripolliisi etenee sutjakkaasti (1986). Oulu-lehti 14.12.1986.
Toripollisilla jo kengät. (1985). Oulu-lehti 12.12.1985.
Toripolliisilla on jo melekein housut jalasa (1986). Oulu-lehti 13.3.1986.
Toripolliisi on saanu pöksyt (1986). Oulu-lehti 6.4.1986.
Valtanen, Pasi (2005). Toripolliisin sukuinen mies. Kaleva 7.3.2005.
Wilenius, Niilo (1985). Ahtaus kasvaa Kuivasjärven koulussa. Kaleva 15.9.1985.
Wilenius, Niilo & Laine, Liisa (1985). Paljastuksia ja tungosta Oulun päivillä. Kaleva 8.9.1985.
Wilenius, Niilo & Sankala, Kari (1986). Koulua ja rautatietä juhlitaan tänä vuonna. Kaleva 6.4.1986.