Ratkaise kadonneen taideteoksen arvoitus! Mittaamattoman arvokas Torvisimpukan kuuntelija -maalaus on kadonnut Rento meininki -näyttelystä Oulun taidemuseosta. Henkilökunta ei ole nähnyt mitään. Tutkimukset eivät johda mihinkään. Epäiltyjen joukko laajenee. Tutkijat turhautuvat. Aika käy vähiin.

Onko syyllinen kenties: herrasmies Buster Keaton, puupölkyn päällä tuhahteleva karvahattuinen Mouhijärven Umpitollo, mystinen lintumies Fransiskus Pönttöjentekijä vai kenties turhankin herttaiselta vaikuttava ihana Iida-mummo?

Ratkaise kadonneen taideteoksen mysteeri Ilopyydys-pakopeliteemaisessa seikkailussa. Löydä syyllinen ratkomalla kiperiä ongelmia ja palauta teos sille kuuluvalle paikalle näyttelyyn. Loppuratkaisuun tarvitaan jokaisen panosta, sillä ongelmien vyyhti on paisunut jo liian laajaksi. Mikään ryhmä ei voi tätä yksin ratkaista. Tule ja viritä tarkkaavaisuutesi, oivalluskykysi sekä tiimitaitosi äärimmilleen!

Ohjeet-painikkeesta pääsette tutustumaan pelaajien ohjeisiin. Ne luettuanne katsokaa aloitusvideo. Mikäli aloitusvideo ei näy alla olevien Ohjeet- ja Aloita-painikkeiden välissä, käy muuttamassa evästeasetuksia vasemmassa alakulmassa olevasta ikonista. Videon näkymiseksi tulee sallia myös markkinointievästeet. Katsottuanne aloitusvideon aloittakaa peli Aloita-painikkeesta. Painike käynnistää samalla aikalaskurin.

Ohita upotus: Ohjepainike, joka avaa uuteen välilehteen.

Ilopyydys on Oulun taidemuseon kokoelmateoksiin pohjautuva lainattava pakopelikokonaisuus, joka liikkuu rullallisessa varustekassissa. Pakopeli sopii 4-25 hengen ryhmille ja on vuokrattavissa Oulun taidemuseolta esimerkiksi kouluille sekä virkistyspäivien, juhlien tai illanviettojen ohjelmaksi. Laina-aika on sovittavissa erikseen ja vuokrahinta on 100 €/vuorokausi.

Satu Larivaara-Heikkala

museolehtori

Laura Lampinen

projektipäällikkö, Tiedekeskus Tietomaa (30.6.2025 saakka)