KIPU-näyttelyn taiteilijat

Näyttelyssä on teoksia yli kahdeksaltakymmeneltä taiteilijalta.

Pekka Homanen, Kaappi (rajattu), 2016, öljyväri kankaalle, Oulun taidemuseon kokoelma. Teoskuva: Mika Friman.

Oulun taidemuseon kokoelmista toteutetussa näyttelyssä on teoksia 83 taiteilijalta eri tekniikoilla ja tyyleillä. Taidemuseon kokoelma sisältää teoksia erityisesti Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella nykyisin tai aiemmin vaikuttaneilta kuvataiteilijoilta.

Näyttelyssä esillä olevia teoksia on yhteensä 86 kappaletta. Vanhimmat teokset ovat 1880-luvun lopulta, uusimmat on hankittu kokoelmaan vastikään.

KIPU-näyttelyssä on esillä teoksia seuraavilta taiteilijoilta:

Anni Kristiina, Eeli Aalto, Emma Ainala, Mirjam Airas, Björn Aho, Hannu Ahosola, Jouko Alapartanen, Anni Arffman, Minka Argillander, Hannu Artinaho, Kirsi Autio, Elina Brotherus, Kari Caven, Jussi Goman, Mary Jane Gregory, Juhani Hakalahti, Anssi Hanhela, Risto Heikinheimo, Erkki Heikkilä, Jaakko Heikkinen, Erkki Sakari Heinonen, Hannaleena Heiska, Marja Heiskala, Reino Hietanen, Pekka Homanen, Veijo Hukka, Reijo Hukkanen, Petri Hytönen, Teija Immonen, Noora Isoeskeli, Matti Jaukkuri, Kirsi Jokelainen, Beata Joutsen, Pentti Junno, Jussi Jäälinoja, Terhi Kaakinen, Hannu Kaakko, Sampo Kaikkonen, Kimmo Kaivanto, Aino Kajaniemi, Matti Kalkamo, Helena Kankaansyrjä, Aino Kannisto, Hanna Kanto, Juho Karjalainen, Pentti Kaskipuro, Tiina Ketara, Ari Koch, Tapani Kokko, Essi Korva, Ritva Kosonen, Inari Krohn, Viktor Kuusela, Reijo Kärkkäinen, Piia Lehti, Amelié Lundahl, Elina Luukanen, Ville Löppönen, Minna Mäkelä, Eero Nikkilä, Kalervo Palsa, Jyrki Parantainen, Kaija Poijula, Jyrki Poussu, Taru-Carita Pullinen, Pia Purhonen, Anni Rapinoja, Esa Riippa, Janne Räisänen, Matti Saanio, Perttu Saksa, Lennart Segerstråle, Kim Simonsson, Jyrki Siukonen, Gustav Süs, Anne Tompuri, Leena Tuokkola, Pauliina Turakka Purhonen, Gunnar Uotila, Hannu Veijalainen, Heikki W. Virolainen ja Ville Vuorenmaa.

KIPU

Oulun taidemuseossa 9.2.–25.8.2024.

siirry näyttelysivulle