Tutustu julkiseen taiteeseen Keskustan rantareitillä

Reitin varrelta löytyy liki 30 taideteosta 2020-luvulta Oulun vanhimpaan julkiseen veistokseen.

Kirsi Kaulanen, Suoja, 2023 (yksityiskohta). Kuva: Mika Friman.

Oulun taidemuseo uudisti nettisivunsa syksyllä 2023 osana Oulun museo- ja tiedekeskuksen brändiuudistusta. Samassa yhteydessä päätettiin esitellä Oulun kaupungin julkista taidetta uusien taidereittien muodossa.

Ensimmäisenä on julkaistu Keskustan rantareitti, jota pääsee tutkimaan ja kulkemaan Atla.fi-sivujen kautta mobiilisti tai tietokoneella. Voit tutustua reittiin tästä linkistä. Koska eri aikakausien julkisia tilaustaideteoksia ja lahjoitusten kautta kaupungin kokoelmaan liitettyjä teoksia on yleisillä katu- ja viheralueilla sekä kaupungin kiinteistöissä varsin huomattava määrä, muut uudet julkisen taiteen reitit rakentuvat vaiheittain parin vuoden sisällä.

Merenrantaa sekä puistojen vesiuomia myötäilevä Keskustan rantareitti kulkee Hollihaan puistosta torialueelle koukaten sieltä kaupungintalon ympäristöön. Reitti jatkuu Pokkitörmältä Franzénin puistoon, josta vaelletaan Hupisaarten tuntumasta ja puistoa pitkin taidemuseolle. Toki reitin voi kulkea myös toisin päin tai vain osittain.

Uusia löytöjä ja vanhoja tuttavuuksia

Suurin osa teoksista sijaitsee ulkona, mutta mukana on myös sisätiloissa, kuten kaupunginteatterissa ja kaupungintalossa olevia tilausteoksia, joihin pääsee tutustumaan helpointen virtuaalisesti. Osa uusista tilausteoksista on taiteilijoilla vielä työn alla, joten reitti päivittyy sitä myöten, kun teokset valmistuvat.

Keskustan rantareitin varrella tulee vastaan Oululle ja oululaisille ikonisia julkisia teoksia, kuten kauppahallin vieressä seisova Kaarlo Mikkosen Toripolliisi, Sanna Koiviston Ajankulku kaupungintalon takana ja Erland Stenbergin Frans Michael Franzénin patsas Franzénin puistossa. Kaikki ulkoteoksetkaan eivät osu yleisimpien kulkureittien varrelle, joten keskustan rantareitti tarjoaa myös uusia löytöjä vanhojen tuttavuuksien lisäksi.

Keskustan rantareitin teoksiin liittyy mukavia pikku tehtäviä ja harjoitteita sekä esimerkiksi kuunneltavia lisäsisältöjä. Noin 4,5 km pituisen reitin voi kulkea tietokoneen ääressä tai jalkaisin, pyörällä tai sähköpotkulaudalla, yksin, koiran kanssa tai muussa hyvässä seurassa.

Kesällä 2024 Oulun taidemuseo tarjoaa opastettuja pyöräily- ja kävelykierroksia rantareitille, joilla tutustutaan osaan reitin varrella olevista teoksista. Kierrokset lähtevät Oulun taidemuseolta kohti keskustaa. Tarkemmat tiedot kierroksista ja niiden ajankohdista löytyvät Mun Oulun tapahtumakalenterista.

Sanna Koivisto, Ajan kulku, Lapsi (Martti), 2005. Kuva: Mika Friman.

Taidereitti

Julkinen taide Oulussa – Keskustan rantareitti

Reitti polveilee meren tuntumassa Hollihaan puistosta taidemuseolle koukaten välillä keskustan historiallisille alueille.

Lue lisää