Ajan laulu – Äänikylpy kuudelle on pöytä, jonka pinta on muotoon leikattu ja käsitelty muistuttamaan puun vuosirenkaita. Pöydästä lähtee kuudet kuulokkeet ja pöydän keskellä on iso punainen nappi. Nappia painamalla tietokone arpoo kuultavaksi yksittäisiä laulajia kuoron moniäänisestä kokonaisuudesta. Jokainen kuuntelukerta on erilainen. Riippuen kuulijasta teos voi kestää 10-35 minuuttia.

Kertojaäänenä teoksessa kuullaan Eeva-Maija Haukinen. Kuorojen esittämän Owla-teoksen on säveltänyt Anna Voutilainen. Teoksessa kuultavat oululaiset kuorot ovat Cassiopeia, Cantio Laudis ja Tuiran Kamarikuoro. Muotoon leikatun ja ootratun pöydän on tehnyt Venla Kitti.

Jaakko Aution lähtökohtana minitaidekaapille on toiminut tulvaa tarkoittava Owla, joka juontaa juurensa muinaissuomalaisesta kielestä. Tulva on vertauskuva ihmisen sisäisille tunteille. Owla-teos on koettavissa syksyllä 2023 monikanavaisena ääni-installaationa Oulun taidemuseolla.

Minitaidekaapin tekniset tiedot ja kuljetus

Pöydän korkeus on 47 cm ja halkaisija 84-102 cm. Teoksen mukana tulee purku-, pakkaus- ja käyttöönotto-ohjeet. Pöydän kokoamiseen tarvitaan kaksi ihmistä. Tekninen laitteisto on suojattu pöydän alle kotelon sisälle. Pöytä kannattaa koota sellaiseen paikkaan, johon osallistujien on helppo tulla ja jossa se saa olla koko laina-ajan. Teosta voi kuunnella tuolilla istuen tai sairaalasängystä käsin.

Ajan laulu – Äänikylpy kuudelle kulkee maakunnissa Matkahuollon kuljettamana. Lainausaika on noin 2 viikkoa ja lainaaminen on maksutonta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kunnille ja hyvinvointialueille. Oulun taidemuseo huolehtii kuljetusten sopimisesta. Lainaaja huolehtii teoksen esillepanosta, säilyttämisestä ja turvallisuudesta laina-ajan. Minitaidekaappia voidaan maksua vastaan lainata myös muualle Suomessa.

Avaa Ajan laulu – Äänikylpy kuudelle -minitaidekaapin varauslomake.

Tutustu Jaakko Aution taiteilijasivuun.

Tuija Visuri

vastuumuseotutkija

4.8.2023 Taiteilijat

Jaakko Autiota kiinnostaa äänitaiteessa paikallisuus

Helsingissä asuva äänitaiteilija tutkii teoksissaan ihmisten välistä tilaa, sekä ihmisen kykyä sulautua itseään suurempaan kokonaisuuteen.

Lue lisää
Värikäs ja koristeellinen laatikosto.

Minitaidekaapit alueen päiväkodeille

tietoa minitaidekaapeista