Virtuaaliopastus näyttelyyn

Näyttely esittelee liminkalaisen taidemaalarin keskeistä tuotantoa 1920–30-luvuilta. Lammen asuin- ja sielunmaisemia olivat tummien latorivistöjen rytmittämät pellot ja jokivarren raitit. Hän maalasi omakuvia, tilojen lapsia, tupien interiöörejä ja lakeuden maisemia. Videolla museoassistentti Valtteri Moilanen tutustuttaa museovieraat näyttelyn lisäksi myös Vilho Lammen elämään sekä muutamiin hänen teoksiinsa.

Näyttely oli esillä Oulun taidemuseossa 13.11.2021–28.8.2022.

Kesto 8 min.  Videossa on suomenkielinen tekstitys. Kuvaus ja editointi: Mika Friman.

Etätaidepaja

PowerPoint-esityksessä tutustutaan Lammen taiteeseen teoskuvien ja äänitiedostojen avulla. Dioissa on äänisymboli, josta kuunneltava ääni  käynnistyy. Osa tietokoneista toistaa äänitiedoston automaattisesti. Esityksen avulla voidaan herättää keskustelua osallistujien elämästä, muistelmista ja kokemuksista.

Taiteilijaesittelyn jälkeen seuraa ohjeistus kollaasi-taidepajaan, jossa syvennytään teemaan oman työskentelyn kautta. Dioissa on lista tarvittavista välineistä sekä tulostettavia kuvia Lammen töistä. Tulosta etukäteen teoskuvat dioista 13–19 mustavalkoisina, jotta niitä voi värittää. Kuvia on helpompi työstää, jos tulostat ne A3 koossa. Pajan tarkoituksena on edistää sosiaalista vuorovaikutusta sekä taiteellista toimintaa.

Varaathan aikaa myös keskustelulle ja taidepajassa syntyneiden töiden tarkastelulle.

Mukavaa työpajaa!