Jessica Ekomane vierailee Oulun taidemuseolla toukokuussa

Toukokuun kuu-tee kuuntelutapaamisen vierailevaksi taiteilijaksi saapuu kansainvälisesti tunnustettu elektronisen musiikin tekijä ja äänitaiteilija Jessica Ekomane.

Jessica Ekomane. Kuva: Camille Blake.

Oulun taidemuseo järjestää vuosina 2024–2025 äänitaiteeseen ja elektroniseen musiikkiin liittyviä kuuntelutapaamisia yhteistyössä hailuotolaisen äänitaiteen pioneerin ja elektronisen muusikon AGF:n (Antye Greie-Ripatti) kanssa.

Kuu-tee kuuntelutapaamisten nimellä kulkeva ohjelmasarja esittelee kotimaisia ja ulkomaisia äänen parissa työskenteleviä taiteilijoita neljä kertaa vuodessa. Tapahtumista kootaan lopuksi näyttely Oulun taidemuseoon.  Vuoden 2024 kuuntelutapaamisten teemat nousevat dissonanssista eli riitasoinnuista ja erimielisyyksistä.

Järjestyksessään toinen kuuntelutapaaminen järjestetään Oulun taidemuseolla torstaina 16.5. Tuolloin vierailevaksi taiteilijaksi saapuu kansainvälisesti tunnustettu, Berliinissä asuva elektronisen musiikin tekijä ja äänitaiteilija Jessica Ekomane. Kuu-tee kuuntelutapaamisessa Ekomanelta kuullaan livesetti.

Ekomane työskentelee monikanavaisten esitysten ja installaatioiden parissa, joissa hän käsittelee kuuntelemiseen liittyviä odotuksia ja niiden yhteiskunnallisia juuria. Ekomanen teoksia on esitetty laajasti festivaaleilla, nykytaidetiloissa ja museoissa ympäri maailmaa, mm. Museo Reina Sofiassa Madridissa ja Hamburger Bahnhofin museossa Berliinissä.

AGF:n taiteellisen työskentelyn keskiössä on kieli, ääni, kuuntelu ja politiikka. Teoksissaan hän hyödyntää feministisiä ääniteknologioita ja vuonna 2020 hän perusti REConin (rec-on.org), jonka ytimessä on poliittinen ääni ja sen ympärillä oleva aktivistiyhteisö. AGF on toteuttanut teoksia mm. Centre Pompidue:ssa Pariisissa ja Lontoon ICA:ssa sekä Southbankcenterissä. Esiintyvänä taiteilijana hänet on nähty mm. Ars Electronicassa Linzissä ja Sonar-festivaalilla Barcelonassa. Hailuodossa hän käynnisti 2010 Hai Artin, joka tuotti saarelle mm. julkista taidetta ja koululaisille suunnatun Hailuodon iPad-orkesterin.

Kaikenikäisille suunnattuihin kuuntelutapaamisiin voi osallistua museon pääsylipulla. Tapaamisten kieli on englanti, mutta epämuodollista tulkkausta on tarjolla suomeksi.

Ilmoittaudu tapahtumaan verkkokaupassa.

Lisätiedot:
kuraattori Selina Väliheikki
selina.valiheikki@ouka.fi, +358 44 7037456

AGF: kuu-tee kuuntelutapaamiset

Vuodet 2024–2025

siirry näyttelysivulle